SIIS
Eilen aamulla heräilin Skopjessa kuten pitikin kuuden maissa. Hostellin keittiössä oli valmiina aamupalaa, mutta missään ei näkynyt muuten ristinsielua. Pöydällä lojui kyllä avaimia ja rahaakin, asukkaana minulla oli näppäilykoodi olotilan oveen. Muuten itse huonepuolen ovet oli yötä auki, joten aika luottavaista porukkaa siellä on.
Ensimmäinen vastoinkäyminen kohtasikin jo talon portilla. Nimittäin vaikka ovet oli auki, pihaportti oli lukossa. Pakko oli siis kiivetä sen yli, onneksi oli puu siinä ihan kohdalla apuna. Juuri ja juuri eivät portin rautapiikit palleja vieneet. Linja-autoasema löytyi helposti ja muutenkin helpotti kun löysin automaatin josta sain dinaareja. Kolme edellistä eivät niitä nimittäin antaneet. Tästä Makedonian rahasta vielä sen verran, ettei sitä saa vaihdettua juuri missään muualla kuin täällä paikanpäällä. Yksi euro on n 61,5 dinaaria ja viiden dinaarin kolikon takana on ilveksen kuva.
Kahdeksalta lähti siis vanha bussinromu Kosovoon. Matkan Pristinaan piti kestää puolitoista tuntia mutta kaksi ja puoli siinä meni. Rajalla oli passintarkastukset molemmin puolin ja kun taisin olla ainoa bussissa jolla oli EU:n passi, tentattiin heti että olenko menossa töihin, minne menen ja kauanko aion viipyä ja miksi. Makedooneilta ei kyselty mitään.
Heti rajan takana alkoi näkyä punaista. Nimittäin suurinpiirtein jokaisen talon, autokorjaamon ja paskahuussin katolla liehuu Albanian punainen lippu jossa on musta kotka. Kosovolla ei ole omaa lippua ja suuri osa asukkaista kai haaveileekin jonkinlaisesta suuralbanian valtiosta. Silloin tällöin tuli vastaan KFORin autosaattueita ja yksi tarkastuspiste näkyi, mutta muuten ei ollut mitään rauhattomuuteen viittaavaa. Sanoisinkin että ulkoministeriö voisi uusia matkustustiedotettaan siihen malliin että Kosovo on ainakin etelä- ja keskiosiltaan turvallista aluetta. Nythän siellä vielä viime viikolla luki että matkustamista Kosovoon tulee välttää.
Pristina on aika paljon samannakoinen kuin Skopjekin, mutta jotenkin länsimaisen rahan vaikutus näkyy enemmän. Pääkatu on nimeltään Bill Clinton Avenue. Ja lipuista vielä sen verran, että monessa paikkaa Albanian lipun rinnalla liehui USA:n tähtilippu. Tuuli oli kova ja pölyä lensi hirveästi, illalla tukka oli kuin sementtilattioita olisi päivän hionut. Yksi seikka myös pisti silmään, siellä Kosovossa rakennetaan joka paikassa jotakin. Pitkin peltoja on hirveästi talojen ja liikerakennusten betonirunkoja, muuten pellot näyttavät olevan kesannolla. Ja jokaisessa heinänkorressa riippui jokin muovipussin reikale. Millähän nekin pikku hotellien rakentajat meinaa niillä pelloilla leipänsä tienata?
Kavely alkoi käydä voimille, ravintoa sain parista hampurilaisesta ja appelsiinimehusta. Pääpostikin löytyi ja lähetin sieltä 22 korttia lähinna niille, joilla ei ole nettiä. Kortit ei kyllä olleet ihan sellaisia kuin piti. Kiireessä katsoin että niissä on kaksi lumipukuista albaania vuorilla rynnäkkökiväärit kädessä. Ne olikin kaksi albaaniukkoa semmoiset valkoiset hameet päällä ja ne kiväärit oli luuttuja tai muita soittopelejä.
Yhden taksin kanssa etsittiin rautatieasemaa, ei se edes sitä englanniksi ymmärtänyt. Kun sanoin että olen Suomesta, puristi kaksin käsin kättä ja laskutti koko etsinnästä vain kaksi euroa. Kosovossa nimittäin kaytetään euroja valuuttana. Mutta kun ei se sitä asemaa löytänyt, niin jätti jonnekkin autokorjaamokujalle kumikaupan pihaan.
Toinen taksi lopulta vei bussiasemalle ja edessä oli taas kolmatta tuntia istumista paluumatkalla Skopjeen. Alkoi taas tulla ikävä Suomeen kun niitä ankeita tienpenkkoja katseli, vähän tosin lohdutti että viereen istui sievähkö tyttö ja tarjosi suklaata.
Skopjessa oli taas kaksi tuntia odotusaikaa Ohridin bussiin. Kävelin illan hämärtyessä keskustan katuja ja totesin, että on sekin kyllä paljon rauhallisempi ja turvallisempi paikka kuin esim. Helsinki. Siis lauantai-iltana.
Ohridiin bussi tuli taas kolme tuntia ja iltakymmenen maissa etsittiin sitten taksin kanssa majapaikkaa. Minulla oli osoite Antonion kotimajoitukseen, mutta eihän täällä taksit osoitteita osaa. Sanovat aina lähtiessä että no problem, sitten kyselevät jokaiselta vastaantulijalta että missähän semmoinenkin katu on. Tultiin hirveän pienelle mukulakivikujille ja lopultahan se löytyi. Eikä maksanut etsintä kun 100 dinaaria, vähän yli 1,5 euroa.
Mutta nyt tuleekin kaiken ankeuden jälkeen yllätys. Ensinnäkin jo illalla vaistosin että tämä taitaa olla hyvä majapaikka. Antonion vaimo laitteli auliisti kaikenlaista lisäpeittoa petiin, kun ei lämmitys ollut päällä. Kutsui sitten miehensä tervehtimään ja nyt jo tuntuu kuin olisi osa perhettä. Heillä on ehkä viisivuotias tyttö ja alakerrassa muita hostellihuoneita, siellä nyt vain kaksi puolalaista tyttöä. Mutta minulla on siis huone siinä heidän huushollinsa yhteydessä, ihan tilava ja tv:llä. Hinta on 10 e vrk ja aamiainen 2 e. Olisivat tarjonneet illala viiniäkin, mutta pakko oli kieltäytyä. Tänä aamuna juteltiin pitkään ja nyt siis olen siellä loput yöt.
Mutta tämä riittäköön tämän aamun jutuiksi. Tulevasta kerron vain sen verran, että kun tänne Ohridin kaduille lähdin, niin tippa oli oikeasti tulla silmään. Niin kaunista, puhdasta ja rauhallista täällä on. Siis en haluaisi ylistää mitään paikkaa, mutta tuli mieleeen että jos jonnekin ensi kesänä muutan kuukaudeksi, niin ehkä se on Ohrid. Tuossa parin sadan metrin päässä on upea vuoristojärvi ja tosiaan täällä ei näy kaduilla roskan roskaa. Tämä on se paikka, josta tv:ssä kerran kerrottiin, että sinne voi jättää auton kadun varteen auki ja avaimet lukossa eikä kukaan sitä vie. Nyt uskon sen ja isäntäväki vahvisti asian. Mutta missään muussa kaupungissa Makedoniassakaan ei kuulemma kannata kokeilla.
Täällä on yhdellä suomalaisellakin hostelli, mutta se avataan vasta toukokuussa. Laitan tähän loppuun siis eilisen päivän kuvia, ne on tosi ankeita ainakin tänään katseltuna. Lisää juttua siis illalla tai huomenna.
Ankea katunäkymä Skopejsta lauantaiaamuna. Hiljaista oli.
Kosovon raja Makedonian puolelta tultaessa.
Näkymä Kosovon puolelta, maan eteläosasta.
Lähempänä Pristinaa. Tienvarsikylttejä oli paljon.
Pristinan keskustan kauppakujia.
KFORin mainoksiakin näkyy siellä täällä.
Uutta ja vanhaa on Kosovossa vierekkäin kaikkialla. Mutta ankean näköistä kaikki.
Pääkatu on siis nimeltään Bill Clinton Avenue.
Jokin vaja linja-autoaseman lähellä. Bill se pääsisi täällä vielä presidentiksi.
Taloja pelloilla Pristinasta etelään.
Autokorjaamoita ja romuttamoja oli tienvarret täynnä. Huomaa taas Albanian lippu!
Launtai-iltapäivää Skopjessa.
Miksi lie ristitty tämä kukkula Skopjen kupeessa?
Iltatoriaika Skopjen pääkadulla.Nyt siis lähden tuonne järven rannalle ottamaan aurinkoa. Jostain pitää vaikka kepappiakin hakea.
1 kommentti:
Terveisiä täältä kotisuomesta!
(Tarkemmin sanoen Huurolta.)
Mukavaa on seurata blogiasi!
Lähetä kommentti